Tohtori Tanttarulla tykkää tunteilla, tanssia ja torkahdella. Tanttarulla kuvittelee käyttäytyvänsä aina hyvin. No, ainakin usein hyvin huonosti.
Taina Mäki-Iso
Taina Mäki-Iso (s.1963) (FM) on fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut ohjaaja ja opettaja. Hän työskentelee monipuolisesti esittävän taiteen kentällä ja on tehnyt paljon myös lapsille suunnattuja esityksiä. Taina on ohjannut sekä vapaita ryhmiä että esimerkiksi Helsingin, Lappeenrannan ja Kuopion kaupunginteattereissa.
Taina esiintyy klovnina myös sairaalan ulkopuolella ja hänen soolojaan, kuten haMEmo ja Viikinkiprinsessa, on nähty kotimaan lisäksi myös esimerkiksi Espanjassa, Arabiemiraateissa, Tšekissä ja Beninissä. Hän on arvostettu klovnerian opettaja, ja opettanut sitä muun muassa Teatterikorkeakoulussa, Tampereen yliopistossa, Turun taideakatemiassa, Lahden sirkuskoulutuksessa sekä Beninissä ja Tšekissä. Hän itse on opiskellut klovneriaa ja komiikkaa opettajinaan muun muassa Philippe Gaulier, Pierre Byland, Giovanni Fusetti ja Angela de Castro. Tohtori Tanttarullana hänet on voitu tavata vuodesta 2003 lähtien.
Tainan klovnimuisto
”Jokin aikaa sitten olimme kierrolla tohtori Ilmi Vipittäjän kanssa. Yhtäkkiä minuun iski iltapäivähepuli. Se ilmeni riehumisena ja muutenkin vähän vallattomana käyttäytymisenä. Tämän seurauksena huoneessa ollut kiva pikkutyttö sai puolestaan niin hurjan meganaurunhepulin, että hänen housunsakin tippuivat alas. Ilmi ja toinen kiva pikkutyttö yrittivät kyllä rauhoitella meitä. Paikalla olleet äidit nauroivat normaalisti ilman hepulia. Hepuloimme tytön kanssa kunnes väsähdimme. Mikä ihana muisto!”