fbpx
Sairaalaklovnit

Ilmi Vipittäjä

Ilmi Vipittäjä on pöhkö, liikkuvainen ja rytmikäs klovni, joka mielellään laulaa luikauttaa ukulelen säestyksellä. Hän on omasta mielestään kamalan fiksu sekä tietysti aina oikeassa, vaikka totta puhuen useimmat arvaukset menee ihan pieleen ja Ilmi onkin miltei aina väärässä. Ilmi on perehtynyt vipitykseen, pierunsalaustieteeseen, sekä opiskellut syliopistossa kaikkien papereiden allekirjoittamista 17 vuotta.

 

Pitkätukkainen nainen katsoo kameraan ja hymyilee vähän. Mustavalkoinen kuva.

Anna Ranta

Anna Ranta  (s. 1979) (näyttelijä FIA, esiintyjä /teatteri-ilmaisunohjaaja Tio) on työskennellyt sairaalaklovnina vuodesta 2007 lähtien.

Pääkaupunkiseudulla asuva Anna on näytellyt vuosien varrella useissa ryhmämuotoisissa ammattiteattereissa ja kokoonpanoissa kuten Valtimonteatterissa ja Aurinkoteatterissa, sekä laitosteattereissa, kuten Kansallisteatterissa ja Kajaanin kaupunginteatterissa. Hän on esiintynyt muun muassa lukuisissa lastenteatteriproduktioissa, joita on esitetty teatteritalojen lisäksi ympäri pääkaunkiseutua.

Vuodesta 2005 lähtien Anna on työskennellyt tiiviisti myös improvisaatioteatterin parissa niin esiintyjänä, kehittäjänä kuin kouluttajanakin. Lisäksi hän on opettanut näyttelijäntyötä ja improvisaatiota lukuisilla kursseilla Helsingissä ja Uudellamaalla.

Annan klovnimuisto

”Tuijotimme kollegan kanssa vakavana paperin tietoja sairaalan käytävällä. Perhettä oli kohdannut suuri tragedia, toinen lapsista oli kuollut edellisenä päivänä. Eloon jäänyt sisarus kyhjötti pienenä myttynä peiton alla sairaalahuoneessa isovanhempien kanssa.  Sydäntä puristi. Perheen isä käveli käytävällä luoksemme ja rohkaisi meitä käymään huoneeseen: vuoteelle käpertyneellä pienellä tytöllä oli juuri tänään syntymäpäivä. Vanhemmat lähtivät kriisiterapiaan.

Astuimme sisään, ja esittelimme itsemme. Isovanhemmat tervehtivät ystävällisesti, peittomytty oli hievahtamatta. Höpötimme klovneina niitä näitä eläimistä, joista tiesimme mielestämme valtavasti. Kaikki klovnien tiedot eläimistä olivat tietysti aivan pöhköjä, ja vähitellen mytty sängyllä alkoi heilahdella. Lopulta esiin punki pieni pörröinen pää, joka sanoi meille pontevasti: ’Mutta eihän se niin mene. Ei possu sano miau, possu sanoo röh.’ Tästä seurasi kunnon opetustunti klovneille eläimistä, niiden tavoista ja äänistä. Kiitollisina ojensimme tytölle klovnikortin ja onnittelimme syntymäpäiväsankaria. Hän katsoi meitä silmiin, hymyili hieman ja kiitti vakavana. Sitten hän syventyi kiinnostuneena tutkimaan korttia. Tämä lapsi oli tukevasti elämässä kiinni.”