Sairaalaklovnit

Nuppu Kukkanen

Nuppu Kukkanen on aina halunnut olla suuri seikkailija. Niinpä hän pyrkii järjestämään seikkailuja, kun siihen on pienikin mahdollisuus. Toki myös muut seikat kiinnostavat: esimerkiksi Nuppu Kukkasen lempiruokia ovat alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.

 

Mies katsoo kameraan vähän hymyillen. Kuva on mustavalkoinen. Hänellä on tummat, lyhyet hiukset ja tumma paita.

Aarni Kivinen

Aarni Kivinen (s. 1967) on työskennellyt sairaalaklovnina vuodesta 2007. Hän on työskennellyt muun muassa Ryhmäteatterissa, Kansallisteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa. Aarni on esiintynyt myös monissa elokuvissa ja TV-sarjoissa. Hänen lauluaan ja soittoaan pääsee kuuntelemaan Suomenlinnan suolakurkut -orkesterin taltioinneilta. Aarni on myös säveltänyt ja sanoittanut orkesterin kappaleet.

Aarnin klovnimuisto

“Saavuimme sairaalaklovnikollegani kanssa huoneeseen, jossa olevalla perheellä ja meillä ei ollutkaan yhteistä kieltä. Lisäksi näytimme ulkomuodoltamme kenties vielä oudommilta kuin viralliset lääkärit.

Hieman varautunut tunnelma kääntyi kuitenkin yhteiseksi riemuksi, aloimme jutella aivan uutta kieltä. Siihen liittyi outoja äännähdyksiä sekä eriskummallista liikekieltä. Puhuimme pitkään myös kanaa. Yhtäkkiä meillä oli meneillään mainiot juhlat. Ilonpito on meille kaikille yhteistä.”

 

 

VEIKKAUS SanaSol Petrelius stiftelse Sundells stiftelse Eschnerska Kulturfonden BritaMariaRehnlunds Helsinki Freja Kordelinin Säätiö Jenny ja Antti Wihurin säätiö Olvi-Säätiö TAIKE Lastenklinikoiden kummit ry Tampereen Lastenklinikan tuki ry TAYS Tukisäätiö Eija ja Veikko Lesosen Säätiö Konstsamfundet