fbpx
Sairaalaklovnit

Unto Piukkanen

Unto on pomon suosikkiklovni ja innokas hulihopperilentäjä. Untoa kismittää joskus liian nokkelat lapset, jotka jallittavat tätä herkkää ja hyväuskoista klovnitohtoria. Unto tykkää kävellä suoraan, mutta kaikenlaiset menopelit ovat aina parempi vaihtoehto liikkumiseen, vaikkei niillä suoriten perille pääsisikään.

 

Tommi Lindman

Tommi Lindman (s.1975) on monipuolinen kuopiolainen kulttuuriyhteistyöläinen. Alkujaan kuvataideopintojen kautta esittäviin taiteisiin suuntautunut Tommi on matkansa varrella vaikuttanut muun muassa Kuopion ylioppilasteatterissa, Tanssiteatteri Minimissä, Turussa toimivassa TEHDASteatterissa, sekä Joensuun Esittävän taiteen tilassa. Lisäksi hän on tehnyt luontokasvatusta, performansseja ja hahmo-opastuksia, sekä toiminut työvalmentajana ja henkilökohtaisena avustana. Viimeisimmät suuret ilonaiheensa ja löytönsä hän on tehnyt kontakti-improvisaatiotanssin ja klovnerian ääressä, toiminnoissa, joissa kohtaaminen, oma läsnäolo ja yhteys toiseen ovat keskiössä.  Tommi on toiminut sairaalaklovnina vuodesta 2017 alkaen.

Tommin klovnimuisto

”Hoitaja nappasi Unto-klovnin mukaansa polin odotustilasta. Oli tullutkin vähän odottamaton uutinen kahdeksanvuotiaalle, minulle jo entuudestaan tutulle lapselle: vasen jalka menisikin samantien kipsiin. Hiljainen tyttönen turvasi kovin äitiinsä, ja oli mukana mummokin. Hetken mielessäni välähti epäilys: olisikohan minusta tässä enemmän haittaa kuin hyötyä. Mukana kun oli lisäksi vielä hoitajaopiskelijaakin täyteistä tilannetta tiivistämässä.

Matkalla kipsaushuoneeseen ehdin tuuman verran onneksi ottaa kontaktia lapsen kanssa, ja pääsimme tutustumaan huoneeseenkin hetken ennen kipsausta. Tämä siirtymätuokio oli merkittävä. Kontakti kaiken sekavuuden keskellä onnistui lelujen ja muumihahmojen kautta.

Kipsaamassa olleella Osmolla on huippuhyvä selkeä tapa luoda lapseen kontakti. Klovnina olen oppinut vain tukemaan sitä. Osmo on aina tapahtuman arkkitehti, hän kertoo, rentouttaa ja kipsaa, tai leikkaa pois kipsin. Haaste on siinä, että molemmat toimenpiteet vaativat tekijältään täyden keskittymisen, ja ovat lapselle jonkin verran pelottavia ja epämiellyttäviä. Tässä on klovnin hetki.

Kipsauksen asetteleva lääkäri tuli paikalle. Nyt aloin vahvistaa kontaktia lapsipotilaaseen. Kipsaus on yllättävän ripeää hommaa. Tuli tarpeellinen itku. Jalkaa oli pidettävä paikallaan, ja lamaantunutta odottelua seurasi viitisen minuuttia. Nyt olivat Unto ja pikku-Muumit liikkeellä. Sen verran kontaktia ja puhetta, leikkiä, jotta lapsi olisi paikallaan, muttei keskittyisi jännittämään jalkaansa, vaan hengittelisi rauhassa seuraillen Untoa. Varmasti tyttöä jännitti ja pelottikin, mutta kun tilanne oli ohi, tuli jo helpottunut hymynkarekin.”