archive

Sairaalaklovnit ovat tuoneet iloa lapsille sairaaloihin jo 19 vuoden ajan

Sairaalaklovnien työskentely tapahtuu aina lapsen ehdoilla ja yhteistyössä henkilökunnan kanssa.

Sairaalaklovnien toiminta on jatkuvaa ja säännöllistä. Toimintaa on tällä hetkellä kaikissa Suomen yliopistollisissa sairaaloissa. Lisäksi vierailemme kerran kuussa kolmessa keskussairaalassa ja teemme erillisprojekteja muun muassa toimenpiteissä käytettävän klovnerian parissa. Vuonna 2019 toimintamme tavoitti yli 77 000 henkilöä.

Klovnitohtorit ovat taustaltaan ammattiesiintyjiä ja heidät on koulutettu toimimaan sairaalaympäristössä. Toimintamme mahdollistetaan kokonaisuudessaan avustuksilla ja lahjoituksilla. Pidetään klovnit sairaalassa – pieni ilo on ISO asia.

Tue toimintaamme – on ILO olla mukana! Lue lisää täältä

Sairaalaklovneille myönnettiin laatustandardi ja Euroopan kattojärjestön täysjäsenyys

"Jäsenyys EFHCO:ssa on meille hieno saavutus ja askel kohti entistä järjestäytyneempää toimintaa. Se osoittaa toimintamme olevan kansainvälisellä tasolla laadullisesti."

EFHCO:n hallituksen varapuheenjohtaja Magdalena Schamberger, Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja Kari Jagt, toiminnanjohtaja Aino Viertola ja EFHCO:n hallituksen puheenjohtaja Monica Culen.

EFHCO (European Federation of Heatlhcare Clown Organizations) hyväksyi Sairaalaklovnit ry:n järjestön täysjäseneksi Kööpenhaminassa 18.-20.9.2017 pidetyn vuosikokouksensa yhteydessä.

EFHCO perustettiin vuonna 2011 kahdeksan eurooppalaisen järjestön toimesta. Toiminnan tavoitteena on jakaa tietoa ja kehittää toimintaa Euroopan laajuisesti. Järjestö ylläpitää yhteistä laatustandardia ja edistää alan kehitys- ja tutkimustoimintaa. Sairaalaklovnit ry:n liittymisen jälkeen jäseniä on nykyään 14. Mukana ovat kaikki Euroopan suurimmat järjestöt. Osana hakuprosessia EFHCO arvioi Sairaalaklovnit ry:n toiminnan laatua useista eri näkökulmista: Sen tulee täyttää sekä hallinnolliset että taiteelliset kriteerit. Lisäksi arvioidaan järjestön yhteistyötä sairaaloiden kanssa.

”Jäsenyys EFHCO:ssa on meille hieno saavutus ja askel kohti entistä järjestäytyneempää toimintaa. Se osoittaa toimintamme olevan kansainvälisellä tasolla laadullisesti. Määrällisesti toimintamme on moniin muihin maihin verrattuna vielä varsin pientä, vaikka kysyntää toiminnallemme olisi sairaaloissa ja muun terveydenhuollon piirissä todella paljon. Tämä on rahoituksellinen haaste, sillä toimintamme mahdollistetaan avustus- ja lahjoitusvaroilla”, Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja Kari Jagt toteaa.

”Sairaalaklovni on oma erityisosaamista vaativa ammattinsa. EFHCO:n jäsenyys tarjoaa meille paljon tietoa, kokemusta ja osaamista hyödynnettäväksi. Haluamme pysyä mukana alan kehityksessä kansainvälisesti ja tehdä korkealaatuista työtä lasten ja perheiden hyvinvoinnin eteen”.

Miksi sairaalaklovneja tarvitaan

Sairaalaklovnien toiminta on vakiintunutta ja säännöllistä. Yhdistys on valtakunnallinen ja toimii kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa.

Klovni kulkee käytävällä tanssahdellen, oikea jalka ojennettuna niin, että oikeasta jalasta vain varpaat koskevat lattiaan

Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä kantaa pitkälle ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen. Pitkäaikaispotilaille uuden kohtaamisen odottaminen ja tieto siitä, että klovniystävät tulevat aina tervehtimään, muodostavat ainutlaatuisen tuen ja siteen sairaalassaoloajalle.

Toiminnan tavoitteena on tukea ja auttaa myös henkilökunnan työtä. Klovnitohtoreita saatetaan esimerkiksi pyytää paikalle rauhoittamaan lasta toimenpiteen ajaksi tai muuten vain rentouttamaan tilannetta. Sairaalaklovnien työskentely ei saa häiritä eikä rasittaa toimintaa osastoilla, vaan päinvastoin.

Klovnitohtorit ovat taustaltaan ammattiesiintyjiä ja heidät on koulutettu toimimaan sairaalaympäristössä. Heitä koskevat samat hygienia- ja vaitiolosäännöt kuin muutakin henkilökuntaa. Yhteensä klovnikiertoja on lähes 40 päivänä kuukaudessa ja toimintamme tavoittaa vuosittain yli 50 000 henkilöä.

VEIKKAUS SanaSol Petrelius stiftelse Sundells stiftelse Eschnerska Kulturfonden BritaMariaRehnlunds Helsinki Freja Kordelinin Säätiö Jenny ja Antti Wihurin säätiö Olvi-Säätiö TAIKE Lastenklinikoiden kummit ry Tampereen Lastenklinikan tuki ry TAYS Tukisäätiö Eija ja Veikko Lesosen Säätiö Konstsamfundet